Kuulumisia

Enpä ole vähään aikaan kirjotellut, joten tässä tulee kuulumisia pikakelauksella parilta viime viikolta.

Homecoming-viikolla en päässyt itse tanssimaan, mutta sen sijaan sain nähdä, kuinka yliopiston eri ryhmät tanssivat, lauloivat ja näyttelivät vaihtelevalla lahjakkuudella homecoming-showssa, jossa ISA (international student association) kunniakkaasti nappasi parhaan esityksen tittelin eri tanssien yhdistelmillä. Homecomingin teemahan oli Hollywood ja kaikki esitykset liittyivät ryhmien valitsemiin elokuviin. Moni esitys oli minulle vähän hämärä, johtuen ehkä osin siitä, etten ollut nähnyt kuin muutaman niissä esitetyistä elokuvista, mutta varmasti myös opiskelijoiden omituisesta huumorintajusta. Löytyi tosin joukosta ihan hyviäkin esityksiä (vaikkakaan en nyt saa yhtään mieleen). ISAn tanssi oli silti nerokkuudessaan kirkkaasti paras.

Viikon aikana sain myös osallistua paraatiin, joka oli sekin osa homecomingia. Joukkoon ei ollut paljon tunkua, koska paraati pidettiin lauantai-aamuna ja meidän oli käsketty olla ISAn toimistolla 8.30. Minä ja Ingrid saavuttiin 8.35 eikä siellä ollut kuin yksi poika, joka tuntui katuvan, että oli lainkaan noussut sängystä. Muuten koko rakennus oli täysin autio. 8.50 paikalle ilmestyi tyttö, joka tapaamisen oli kutsunut koolle. 9.15 sinne oli valunut yhteensä kymmenkunta ihmistä ISAn kaikista 200 jäsenestä.

Kun pääsimme parkkipaikalle, josta paraatimme oli tarkoitus alkaa, huomasimme, että auto, jonka lavalla meidän piti istua, ei lähtenyt käyntiin. Kaiken kaikkiaan olimme aika surkea porukka toisten ryhmien rinnalla, joissa oli kymmenittäin ihmisiä ja jotka olivat väkertäneet jos minälaisia koristuksia autoihinsa. Meillä oli vain itsemme, joukko eri maiden lippuja ja kiinalainen lohikäärme (joka tosin oli aika cool). Siksi olimme todella yllättyneitä, kun selvisi, että me olimme saaneet parhaat pisteet paraatin marssiryhmästä. Millä perusteella, en tiedä. Hauskaa  marssiminen kuitenkin oli, sillä enpä ole ennen saanut kävellä katua, jonka reunat ovat täynnä minulle hurraavia ihmisiä. Harmi vain, ettei minulla ollut Suomen lippua mukana ja jouduin sen sijaan tyytymään esittämään puoliksi norjalaista ja puoliksi brittiä.

Homecoming ei ilmeisesti ole homecoming ilman jalkapallo-ottelua, joten vihoviimeisillä aktiivisuuden rippeillä suuntasin minäkin lauantaina jalkapallokentälle. Viime kerrasta kuitenkin viisastuneena olin päättänyt istua katsomossa vain puoliaikaan asti ja lisäksi minulla oli mukana amerikkalainen ystävä, joka toimi pelin ajan henkilökohtaisena selostajanani. Se, että Naomi (joka on kirkon aktiivi) todella tiesi jotain amerikkalaisesta jalkapallosta, eikä hermostunut jatkuviin kysymyksiini, teki pelistä paljon mielenkiintoisemman kokemuksen kuin edellinen oli ollut. Jännittäväksi en sitä kuitenkaan voi vieläkään sanoa.

Maanantai oli halloween, jonka kunniaksi isäntäperheemme kutsui minut, Miyukin ja malesialaisen Jusstyn, sunnuntaina kotiinsa syömään, pelailemaan ja kaivertamaan kurpitsalyhtyjä. Perheemme koostuu kiinalaisesta professorista ja hänen miesystävästään. Heidän kanssaan väkersimme myös kiinalaisia dumplings (jotka sanakirja suomensi joko myky, kokkare tai kultamussukka), jotka ovat esim. jauhelihalla täytettyjä, keitettyjä taikinanyyttejä.

Iltaa viettämässä oli myös ystäväpariskunta, jotka toivat meille halloween-karkkeja ja parasta kurpitsapiirakkaa, mitä olen koskaan maistanut. Mies, Julian, oli vaimoaan reippaasti vanhempi, mukava vanha papparainen, joka kertoi hauskoja juttuja vielä hauskemmalla etelänmurteella. Meille hän jakoi elämänviisauksia runsaalla kädellä ja teroitti monta kertaa meitä viettämään vähintään 5 vuotta naimisissa ennen lasten hankkimista. Ruokaa tarjottiin yhtä anteliaasti kuin Julianin viisauksia; niiden kuuden tunnin aikana, jotka kylässä vietimme, oli tuskin hetkeäkään, jolloin meille ei olisi tarjottu jonkinlaista syötävää.

Olin toivonut näkeväni itse Halloweenina lapsia naamiaspuvuissa trick or treat -kierroksilla, mutta jostain syystä nukahdin ja missasin heidät. Päivän aikana näin kuitenkin kenties tarpeeksi amerikkalaisesta Halloween-kulttuurista. Monia aikuisia näkyi naamiaspukuihin pukeutuneina. Mm. kahvilan pitäjä oli pukeutunut pelleksi ja kaupan kassa maalannut itselleen kissan naaman. Monien talojen koristeluihin oli täytynyt kulua aimo kasa aikaa ja rahaa. Erään talon pihalle oli rakennettu hautausmaa. Jotkut opiskelijatkin olivat koristaneet huoneensa hämähäkin seiteillä ja kaikella oranssilla. Suomalaisen oli kaikkea hulluutta vaikea käsittää.

Muuta puuhaa tällä viikolla olivat mm. kahdet syntymäpäiväjuhlat. Meksikolaista ruokaa söin kahdesti, ensimmäisen kerran ravintolassa toisissa noista juhlissa ja toisen kerran meksikolaisten ystävieni valmistamana. Ravintola-annokseni oli valtava pitäen sisällään kaksi pihviä, grillattuja vihanneksia, tortilloja, riisiä, papuja ja salaattia, ja niinpä päädyinkin hivuttamaan suurimman osan ruoasta toisten lautasille.

Yksi viikon parhaimmista yllätyksistä oli soitto Australiasta, vaikka se herättikin himpun verran kateutta siskon kertoessa viettävänsä viikonloppulomaa rannalla ja nähneensä juuri valaan. Myöhemmin tällä viikolla sain toisenkin puhelun Elina-nimiseltä sukulaiselta, tämä tuli kuitenkin aivan toiselta puolelta maapalloa, New Yorkista. Puhelun aikana varmistui, että joulunvietto tapahtuu tänä vuonna Nykissä. Alun perinhän minun piti palata Suomeen ennen joulua, mutta päätin, että jään vähän pidemmäksi aikaa voidakseni jonkin verran matkustella. Lukuvuoden aikana se on hankalaa opejen kohtuuttomuuden takia. Jos minulta kysytään, vaihtareille pitäisi suoda enemmän aikaa kulttuurielämyksiin. Läksyt ja tentit voisivat esimerkiksi olla vapaaehtoisia. Joka tapauksessa uusi paluupäivä on 30. joulukuuta, muistaakseni klo 8 aamulla. Tervetuloa vastaan Helsinki-Vantaalle.

Joitain pieniä harmeja lukuunottamatta kaikki siis hyvin länsirintamalla. Läksypinkka ei pienentynyt toivotulla tavalla viikonlopun aikana ja olen saanut jalkapohjaani inhottavan piikin, joka ei suostu tulemaan ulos, mutta muuten elämä rullailee mukavasti. Tänään juttelin ruotsiksi omasta mielestäni melko sujuvasti ruotsalaisen kanssa ja olin itsestäni äärettömän ylpeä. Ainakin yritys oli monta kertaa parempi kuin se lentokonefiasko... Vielä jos saisin puhuttua vähän enemmän saksaa saksalaisten kanssa, voisin sanoa kommunikoineeni täällä jokaisella osaamallani kielellä (kiinallakin!).

No jaa, ainakin yritin pikakelata viikkojen kuulumiset läpi. Olisi se pitänyt tietää, että nauha jää pariin kohtaan jumiin.