Viimeisiä viedään

Voihan venäjä, taas on vierähtänyt tovi viime blogitekstistä. Tässä jotain viime viikkojen huipuista, joitakin vilahteli jo vähän kuvissakin.

Pari viikkoa sitten leivottiin vaihtareiden kanssa porukalla korvapuusteja. Alunperin tarkoituksenani oli tehdä niitä ihan yksinään, mutta koska porukka ilmaantui paikalle paljon ennen kuin olin valmis, saimme kaikki kaulita, voidella, sokeroida, kaneloida ja rullata taikinasta puusteja. Olisit äiti ollut ylpeä, jos olisit nähnyt, kuinka huikkailin toisille ohjeita ammattilaisen itsevarmuudella ja demonstroin aina tarpeen vaatiessa. Pullat olivat hitti. Kaverit söivät yhden toisensa perään ja ihan satunnaiset kuljeskelijat eksyivät keittiöön kyselemään, onko meillä myyjäiset. Tuoksu leijaili kuulemma aina yhdeksänteen kerrokseen asti. Vaihtarit kyselivät vielä parin päivän jälkeen vieläkö minulla riittää pullia. Enpä olisi uskonut, että ihmiset niin niistä innostuisivat.

Nuortenillassa joku sai nerokkaan idean, että meidän pitäisi värjätä itsellemme hippipaidat (jos joku tietää, mikä niiden virallinen nimi on, saa kertoa minulle). Amerikkalaiset ovat tosiaan vähän jäljessä muodista. Yritin selitää, että ne menivät muodista jo muutama vuosikymmen sitten, mutta ilmeisesti ne on täällä joku juttu. Kaikilla on pitää niitä päällään ties minkäkin seuran puolesta. Mika ja Jenna olivat muutama päivä aikasemmin nimittäneet niitä mauttomuuden huipuksi. Mutta niimpä vain mullakin on kaapissa tiedye-paita ja oikeastaan minä pidän siitä. Kuva löytyy edellisestä blogitekstistä.

Pari viikkoa sitten kävin myös katsomassa pyörätuolikoripalloa elämäni ensimmäistä kertaa. Whitewaterin yliopiston joukkue on itse asiassa aika hyvä. Saattaa olla jopa USA:n mestari. Tai sitten vain Wisconsinin. Joka tapauksessa taitavia he ovat. Ihmettelen vieläkin, kuinka pelaajat pystyivät liikkumaan niin sulavasti pyörätuolien kanssa. Ensinnäkin olisin kuvitellut pelissä olevan paljon enemmän törmäyksiä. Mutta ei, pelaajat pujottelivat ihmeellisellä tarkkuudella toistensa lomitse, pompottaen vieläpä palloa toisella kädellä! Yksi pikkukaveri vastustajajoukkueesta oli kyllä useaan otteeseen lähellä kaatumista tasapainotellen yhdellä pyörällä yleisön haukkoessa henkeään, mutta aina hän sai pyörän hallintaansa. Täytyy siinä olla aika vatsalihakset.

Giovanna ja Claudia

Itsenäisyyspäivän aattona leivoimme kirkon tyttöjen kanssa opiskelijailtaan tyypillisiä amerikkalaisia pakettimuffinseja purkkikuorrutuksella. Koristelimme ne jouluiksiksi ja söimme paljon kuorrutusta. Koska siinä ei ollut tarpeeksi sokeria, lähdimme sen jälkeen hampurilaispaikkaan jäätelölle. Caramel Fudge Cookie Dough -jäätelö kuulosti paremmalta mainoksessa kuin mitä se oli todellisuudessa. Pelkkä Cookie dough olisi ehkä ollut osuvampi nimitys; jopa "jäätelön" olisi voinut jättää pois. Minun annoksessani ainakaan oli tuskin muuta kuin keksitaikinapalleroita. Jotain niiden luonnollisuudesta kertoo se, että kun Amber kokeili paistaa niistä keksejä, ne kärähtivät heti ja haisivat kammottavalta.

Maultaan keltaisia muffinseja

Jackie ja Naomi

 

Amber

Ulkomaat tekevät ihmisestä isänmaallisen ja niin minäkin tunsin, että itsenäisyyspäivänä on tehtävä jotain Suomen kunniaksi. Hetken harkitsin Suomen lipun maalaamista naamaan, mutta luovuin siitä tuumasta, koska minulla ei ollut kasvovärejä, enkä sentään niin isänmaallinen ollut, että olisin jaksanut kävellä Walmartiin asti niitä ostamaan. Viidennen päivän iltana pohdin eri vaihtoehtoja joulukuusen suomenlippukoristeista kaulassa aina hakaneuloilla kiinnitettyyn lippuun paidassa, mutta jänistin niistäkin. Loppujen lopuksi päädyin kiinnittämään lipun reppuun. Sekin isänmaallisuus karisi nopeasti, kun seuraavana aamuna lähdin kävelemään tunnille ja mieleeni juolahti, että amerikkalaiset, jotka laulavat kansallislaulun ennen jokaikistä pienen pientäkin tapahtumaa (esimerkiksi normaalia jalkapallopeliä, jossa on 20 katsojaa), eivät ehkä pidä uskollisuudesta jollekin toiselle maalle. En poistanut lippua, mutta asettelin sen pelkurina vähän vähemmän ilmeiseksi.

Itsenäisyyspäivänä pidin kuitenkin esitelmän Suomesta kirkon nuorille, enkä voinut olla leuhkimatta Suomen koulutuksen ilmaisuudesta ja laadusta, Nokiasta, talvisodasta ja eukonkantokisoista. Yleisöä tuntui kuitenkin kiinnostavan eniten urheilu- ja saunakulttuuri, ja se onneton viimevuotinen saunomiskilpailu. En tiedä, jäikö porukalle lainkaan positiivinen kuva Suomesta, olisi ehkä sittenkin ollut  parempi jättää esitelmä pitämättä.

Viime lauantaina olin viimeisen kerran Chicagossa käymässä. Oikeastaan minun olisi pitänyt viettää koko päivä kirjojen ääressä, mutta koska arvelin, etten kuitenkaan saa mitään tehdyksi, voisin yhtä hyvin tehdä jotain hauskaa kavereiden kanssa. Suuntana olivat siis saksalaiset joulumarkkinat. Tori oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka tönöttivät kymmenien metrien mittaisissa jonoissa päästäkseen ostamaan hehkuviiniä, bratwurstia tai rinkeleitä, tai vain sisälle lämmittelemään. Minun varpaani olivat umpijäässä 15 min jälkeen. Jätimme torin siis pian taaksemme ja karkasimme kaupungille lämpimämpiin paikkoihin shoppailemaan. Jotain nähtävyyksiä tuli taas tutkailtua matkan varrella.

 

Erika

The Bean

Minä ja japanilaiset tytöt

 

Adios amigos! Seuraavan kerran kirjoittelen luultavasti ensi viikolla, koska nyt minun todella tarvitsee keskittyä kouluun. 5 esseetä ja kaksi tenttiä lomaan...