Menoja

Olen nyt parin päivän ajan potenut tyhjän ruudun syndroomaa. Olen istunut tietokoneella melkein joka ilta, enkä ole saanut mitään kirjoitetuksi. Asiaa ei helpota yhtään se, että koko ajan tapahtuu ja tulee lisää asiaa, mitä kirjoittaa. Nyt kun olen tuhlannut koko päivän tekemällä ei mitään, on kai hyvä aika aloittaa.

Muutama päivä on mennyt kaikenlaisissa menoissa ja tunteihin valmistautumisessa. Torstaina meillä oli tervetulofestivaali uusille opiskelijoille. Yliopistossa on ilmeisesti noin kymmenen tuhatta opiskelijaa yhteensä, joten pelkistä ekan vuoden opiskelijoista muodostui aika poppoo. Ilta oli kamalan kuuma ja hikinen, mutta varmasti sen arvoinen. Ensiksi päästiin messuille, joilla saatiin syödä, juoda ja temmeltää ilmaiseksi. Parkkipaikalla oli vieri vieressä kojuja, joista jaeltiin ilmaista ruokaa ja krääsää. Lisäksi oli mahdollisuus hyppiä trampoliinilla, seinäkiipeillä ja pelata kaikenlaisia pelejä, joista pystyi voittamaan lisää krääsää. Voitin ilmaisen pizzan pelissä, jossa piti valita yksi kymmenistä muovisista kanoista ja tarkistaa mikä palkinto sen pohjaan oli merkitty. Päävoitto olisi ollut vuoden pizzat. En ollut turhan pettynyt, kun en voittanut. Mahdollisuus olisi myös ollut voittaa esim. national guardin t-paita 10 punnerruksella ja reppu 45:llä. Olisin ehdottomasti mennyt hakemaan ainakin t-paidan, mutta siinä vaiheessa, kun sain siitä kuulla, kaikki paidat olivat jo menneet.

Vähän aikaa tapahtuma oli oikein hauska, mutta parin tunnin jälkeen alkoi puuduttaa ja oli tosi nihkeä olo kuumuudesta. Messujen jälkeen vain palloiltiin ja katseltiin kun freshmanit eri ryhmissä yritti kiljua toisensa suohon. Pitkän odotuksen jälkeen juostiin jalkapallokentälle (siis ihan amerikkalaiselle) kunniakujassa ja vanhemmat opiskelijat vippasivat ylävitosia. Cheerleaderit tanssivat, soittokunta soitti ja tyypit opettivat kannustuslaulun (mitä minä en ainakaan kyllä oppinut). Eniten hehkutettu osuus seurasi kuitenkin vasta viimeiseksi. Ryhmissä me maalattiin liikuntahallin ja jalkapallokentän välinen tie violetiksi, joka on siis koulun teemaväri. Olihan se ihan hauskaa, vaikkakaan ei mitään maata mullistavaa. Olenpahan silti minäkin jättänyt jonkinlaisen jäljen Whitewateriin.

Muu ohjelma viime viikolla ei ihan yllä tuohon ihmeelliseen torstaihin, mutta hauskaa on joka tapauksessa ollut. Perjantaina käytiin Janesvillessa ostoksilla ja sain itselleni amerikkalaisen prepaid-liittymän sekä kahden kympin halppispuhelimen. Käytiin myös katsomassa jalkapallopeliä (ei-amerikkalaista), mutta koska kotijoukkue ei pärjännyt kauhean hyvin, me lähdettiin kesken.

Lauantaina oli vuorossa Chicago-reissu. Kuljin norjalaisen Ingridin ja ruotsalaisen Sarahin kanssa, mikä oli oikein hyvä, koska Ingrid oli katsonut valmiiksi, mistä hyvät kaupat löytyvät. Mukana kulki myös meksikolainen Jorge, joka halusi kuvauttaa itsensä jok’ikisen rakennuksen kanssa. Loppuillasta me kieltäydyttiin ottamasta enää yhtään kuvaa siitä. Jorgea ei voinut kauheasti syyttää, koska itsekin täytyi myöntää, että Chicagon pilvenpiirtäjät olivat vaikuttavia. Minulle olisi riittänyt viihdytykseksi pelkästään kävellä kaduilla ja yrittää kaikilla aisteilla imeä suurkaupungin tunnelmaa itseensä. Tuli sitäkin shoppailun lomassa tehtyä, sillä paluumatkalla bussille olimme jonkin aikaa melkein eksyksissä ja harhailimme katuja edestakaisin ja portaita ylösalas. Onneksi Amerikka on täynnä avuliaita ihmisiä, jotka neuvoivat meidän oikealle reitille.

Chicagon jälkeen olen käynyt kirkossa, testaamassa yliopiston uimahallin (bikineissä tosin, mikä ei ollut lainkaan mukavaa, kun täytyi joka käännöksessä pelätä jommankumman osan putoamista), pelaamassa biljardia ja keilaamassa. Kaiken kaikkiaan jokainen on ollut oikein positiivinen kokemus. Mahtavaa, että kampuksella on niin paljon tekemistä. Ei tarvitse lähteä pitkälle ja suurin osa on ilmaista tai ainakin hyvin halpaa. Elokuvia esitetään torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin, sisäänpääsymaksu on 1 dollari. Erilaisia tapahtumia järjestetään harva se päivä. Kampuksella voi harrastaa ja seurata kymmeniä, ellei satoja, eri urheilulajeja ja kaikenlaisia ryhmiä, joihin voi liittyä, on lukemattomia. Kristillisiäkin ryhmiä löytyy niin paljon, että minua ihan ahdistaa, kun en tiedä, minne kannattaisi mennä. Kaiken tämän tekemisen lisäksi pitäisi vielä opiskellakin. Eihän siihen millään riitä aika…