Amerikkalaista jalkapalloa ja melkein suomalaista kansanmusiikkia

Olen pahoillani että olen ollut niin laiska kirjoittamaan blogia tällä viikolla, mutta aika on vain rientänyt hurjaa vauhtia kaiken maailman riennoissa. On vaikea pysyä aloillaan koneen ääressä, kun on sellainen olo että pitäisi ottaa tästä ajasta kaikki irti. En halua kuitenkaan tehdä tästä blogista vain listaa kaikesta, mitä olen tehnyt, (enkä oikeastaan kaikkea muistakaan) joten keskityn vain viikon huippuihin.

Tiistaina oli taas nuortenilta, joka vietettiin tällä kertaa keilaradalla. Minä olen keilannut nyt yhteensä kolme kertaa koko elämäni aika, joista kaksi täällä, joten kovin hyviä tuloksia ei voinut odottaa. Onneksi tarkoitus ei ollut kisata korkeimmista pisteistä, vaan siitä kuka pääsee lähimmäksi veikkaamaansa tulosta. Palkintona oli paketti nuudeleita, joten enemmin toivoin, etten voita. Veikkasin aika alhaista tulosta, etten vain jäisi siitä valovuosien päähän ja yritin kovasti ylittää sen. Pahaksi onneksi jäin tuloksesta kahden pisteen päähän ja nuudelit lankesivat minulle. 

Keskiviikkona menimme vaihto-opiskelu -messuille mainostamaan Jyväskylän yliopistoa ja tapasimme siellä amerikkalaisen Steven, joka on ollut Suomessa vaihdossa. Hän tuskin olisi Suomeen eksynyt, ellei hänen tyttöystävänsä, joka taas oli ollut Whitewaterissa vaihdossa, olisi suomalainen. Useimmat amerikkalaiset, jotka messuille tulivat, olivat kiinnostuneet eksoottisista ja lämpimistä maista. Espanjan pöydän luona oli kiinnostuneita ruuhkaksi asti, mutta suurin osa käveli meidän pöytämme ohi. Muutamat ihmiset olivat kuitenkin avoimia mille vain ja suostuivat kuuntelemaan mainospuheemme. 

Torstaina intiaanitunnille tuli vieraaksi aitoja intiaaneja Ojibwe-heimosta, joka vaikuttaa erityisesti Wisconsinin alueella. He lauloivat pari perinteistä laulua ja säestivät rummuilla. Länsimaalaisen on ehkä vaikea pitää sitä lauluna, sillä se kuulosti aika paljon vain huudolta ja loilotukselta, alkujärkytyksen jälkeen minusta kuitenkin ihan hyvältä. Miehet sanoivat, että he laulavat myös rummuillaan, eivät soita. Myöhemmin iltapäivällä samat vieraat esiintyivät suuremmalle yleisölle. Mukana oli myös kaksi naista, jotka tanssivat perinteisiä tansseja. Toisella heistä oli puku täynnä pieniä metalliputkia, jotka helisivät hänen tanssiessaan. Yleisökin sai liittyä tanssiin, mutta oli aika vastahakoinen. Pari tanssia minäkin ”tanssin”, mutta oikeastaan se oli minun osaltani vain marssimista ympyrässä.

Olin hyvin yllättynyt, kun meille ehkä viikko sitten mainostettiin suomalaista kansanmusiikkikonserttia. En olisi uskonut törmääväni täällä muihin suomalaisiin kuin Mikaan ja Jennaan (vaihtarit Jyväskylästä). En oikeastaan tavannut näitäkään, sillä olin liian pelkuri mennäkseni juttelemaan heidän kanssaan. Konsertti oli kuitenkin hyvä ja soittajat taitavia. Bändiin kuului 4 viulistia, basisti, kitaristi ja yksi, joka soitti jotain kitaran tapaista. He soittivat monenlaisia kappaleita Ruotsista, Norjasta, Irlannista, Portugalista, Espanjasta ja vaikka mistä, mutta ehkä vain yhden suomalaisen kappaleen.  Kaikki eivät arvostaneet konserttia samalla tavalla kuin minä. Itse asiassa suurin osa vaihtareista, jotka olivat siellä, ei ollut kovinkaan innoissaan. Mika ja Valera lähtivät väliajalla ja Alaa sanoi, että kaikki kappaleet kuulostavat samalta.

Vielä viimeinen riento: jalkapallo-ottelu. En voi käsittää sitä. Ensinnäkään en käsitä sääntöjä, ne pitäisi kai googlettaa. Mutta toiseksi en ymmärrä miten paikalliset ihmiset on siitä niin innoissaan. Peli katkeaa jatkuvasti. Me mentiin lauantaina katsomaan ensimmäistä koulun kotipeliä. Oltiin kohtuullisen innoissamme, mutta ei kauaa. Peli menee siis niin että joukkueet yrittävät saada pallon toiseen päähän eli touchdownin ja toinen joukkue yrittää estää sen taklailemalla. Pelaajat kyyristyvät alkuasetelmiin, ja kun saa aloittaa, pallo vipataan jollekin, joka lähtee kipittämään kohti kentän toista päätä. Pelaajat törmäävät toisiinsa, kun yrittävät päästä käsiksi pallonhaltijaan. Lauantain pelissä todennäköisimmin jompikumpi näistä kahdesta tapahtui seuraavaksi: 1) pallonkuljettaja taklataan viiden metrin jälkeen ja puolet vastustajajoukkueen pelaajista rynnii hänen päälleen tai 2) tämä yrittää heittää pallon jollekulle, joka ei saa sitä kiinni, koska hänet taklataan tai pallonheittäjä taklataan tai heitto on muuten vain huono. Aika pysähtyy ja pelaajat asettautuvat uuteen paikkaan ja kaikki alkaa alusta. Peliä pelattiin ehkä kymmenen sekuntia kerrallaan kolme tuntia. Oli pelissä toki ihan näyttäviäkin juttuja, joskus pitkät heitot onnistuivat, joku onnistui erittäin taitavasti puikkelehtimaan pelaajien välitse tai vain juoksemaan kovempaa kuin kaikki muut. Tästä yhdestä kerrasta oli kuitenkin tarpeeksi amerikkalaista jalkapalloa minulle vähäksi aikaa.

Yritän kovasti kirjoittaa pian uudelleen, niin ettei teidän tarvitsisi lukea tällaisia kilometritekstejä. Adios amigos!